Olen ommellut ja näprännyt käsilläni niin kauan kuin muistan. Välillä on ollut aikoja, jolloin koneet ovat olleet käyttämättä kuukausia, jossain vaiheessa taisi olla vuosiakin. Aina se pieni kipinä itse tekemiseen on kuitenkin ollut ja vaikka olisi ollut pidempikin ompelujumi, olen vaatekaupassa aina miettinyt, voisiko tämän tehdä itse ja paljon olen ommellut myös tekstiilejä omaan kotiin, verhoja, tyynynpäällisiä, pöytäliinoja, pussukoita ja vaikka mitä. Koneet minulla on aina olleet ja olen onnekas, koska olen päässyt testaamaan niin monia eri konemalleja ja -merkkejä ja löytänyt koneviidakosta omat suosikit.
Nuoruusvuosina olin aina se, joka juhlimaan lähtiessä viime tingassa lyhensi kavereiden housujen lahkeet tai tuunasin vaatteesta kiireessä jotain vähän erikoisempaa. Valmiita vaatteita en tuohon aikaan ommellut. Oma käsityöopettajani ei ollut juurikaan kannustava vai muistanko vaan sen, että en saanut akryylilangasta edes nuken villatakkia kouluaikana valmiiksi. Yläasteella ommeltiin kavereiden kanssa kuitenkin anorakit ja taidettiin pitää jopa muotinäytös koululla. Sen verran kipinää kuitenkin jäi, että valmistuin ensimmäisten joukossa ammattikorkeakoulusta Vestonomiksi.
Kun omat ja lähimpien ystävien lapset syntyivät, ommeltiin heille helppoja potkareita ja joitain paitoja. Omille lapsille ompelin paljon roolivaatteita kerhoihin ja koulujen näytelmiin sekä tietenkin erilaisia tekstiilejä lastenhuoneisiin. Roolivaatteet olivat hauskoja tehdä ja osa niistä on vieläkin tallessa odottamassa seuraavaa sukupolvea. Varmasti eniten työtä vaati Buzz Lightyearin haalari ja Prinsessa Ruususen mekko. Jossain kaapin kätköissä on vielä nyt jo 25-vuotiaalle esikoiselleni aloittama 86 cm kokoinen tummansininen fleecetakki, joka on muistaakseni hihansuiden ja helman kääntämistä vaille valmis.
Pari kymmentä vuotta sitten innostuin konekirjonnasta ja lähipiirilläni taitaa vieläkin olla pellavaisia Tervetuloa ja Hyvää Joulua -kylttejä tallessa ja koneella kirjottuja pussukoita. Ompelin silloin paljon pellavasta, jota yhdistin ruutu- ja raitakankaisiin. Jonkinlainen Tilda-maailma aukeni myös tuolloin ja ompelin nukkeja ja muita hahmoja ja toki jouluisin tein tonttuja ja muita jouluisia käsitöitä kirjoista.
Omien vaatteiden ompelua olen harrastanut aina jossain määrin. Välilä ne onnistuvat hyvin ja toisinaan ne päätyvät kotivaatteiksi, kun en ole lopputulokseen tyytyväinen. Kaavoja löytyy useammalta vuosikymmeneltä ja parhaat kaavat olen piirtänyt paksummalle kaavapahville, jotta ne kestäisivät paremmin käyttöä. Kaavojen piirtäminen ja leikkaaminen on ompelussa kaikkein vastenmielisintä hommaa, mikä näkyy ehkä siinä, että nykyisin ompelen eniten omia vaatteita muutamalla peruskaavalla, joita sitten leikatessa saatan hieman muokata. Perusvaatteita on nopea ja helppo ommella, kun on hyvä luottokaava, mikä sopii omalle kropalle. Toisaalta se on vähän tylsää ommeltavaa, joten välillä on kiva haastaa itseään ja ommella hieman enemmän aikaa vaativia töitä. Nykyään on niin ihania ja hyvälaatuisia kankaita saatavilla, että jo pelkällä kankaan vaihdolla sama malli näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta.
Olen aina pitänyt kiinni siitä, että jos ompelen jotain, haluan tehdä hyvistä materiaaleista ja olen aina käyttänyt pääasiassa luonnonmateriaaleja. Jokaisessa työssä on aina useampi työvaihe ja tekeminen ottaa oman aikansa, miksi pilata sitä huonolla kankaalla? Yhtä paljon harmittaa heti käytössä nukkaantuvat housut kuin se, että huonolla langalla ommeltu sauma ei kestä käyttöä. Vaikka itse ommellut vaatteet tuskin tulevat edullisemmiksi kaupan vaatteisiin verrattuna, saa oikealla kangasvalinnalla ja huolellisesti tehtynä itselleen pitkäikäisen vaatteen.
Vaikka olen paljon ommellut elämäni aikana, on minullakin kompastuskivi, jota en ole uskaltautunut aloittamaan. Olen aina haaveillut, että oppisin tekemään tilkkutöitä. En ole oikein koskaan perehtynyt tilkkutyötekniikoihin ja jonkinlaisena perfektionistina haluaisin saumat kohdakkain ja tehdä työn ”oikein”. Joitain simppeleitä neliöistä koostuvia viritelmiä olen toki tehnyt, mutta tilkkuilija en ole koskaan ollut. Kangasvarastoissa on kyllä useammankin peiton verran kankaita, joten materiaalin pulasta se aloittaminen ei ole ainakaan ollut kiinni. Viime talvena osallistuin Krista Kangas-Lahtisen tilkkutöiden alkeet kurssille työpaikallani ja oivalsin monta pientä, mutta tekemistä helpottavaa tekniikkaa. Kurssilla tuli ajatus, että en ehkä ole ainoa laatuani, joka ei oikein tiedä miten aloittaa ja ehdotin Kristalle Tolkkua Tilkuista sarjan kirjoittamista, jota nyt siis julkaisemme jouluun saakka parin viikon välein.
Tämän syksyn ensimmäinen ompelutyö onkin ollut kummipoikamme pienelle pojalle tehty tilkkupeitto. Se on täynnä virheitä ja jos nyt aloittaisin sen tekemisen, tekisin monta vaihetta eri tavalla. Sain sen kuitenkin valmiiksi ja ompelin jopa kantin siihen käsin! Käsin ompelu on kaavojen piirtämisen lisäksi niitä ei niin suosikkeja ompelussa. Toivottavasti pieni peitto pääsee käyttöön ja kestää käyttöä ja pesua.
Seuraavia ompeluita on jonossa jo ruuhkaksi asti, vaikka kaikkiin ideoihin tuskin aika tulee koskaan riittämään. Haluan edelleen jatkaa omien vaatteiden ompelua, ommella kotiin pikkujuttuja ja jatkaa tilkkutöiden harjoittelua. Ja korjata rikki menneet. Samalla toivon, että aika riittää jakamaan vinkkejä myös muista ompeluun ja koneisiin liittyvistä asioista täällä blogin puolella.
Kangaskasat jatkavat kasvamistaan, mutta syksyn tullen hämärtyvissä illoissa on ihana ommella ja saada aikaan jotain uutta ja tarpeellista, oman näköistä!
Iloa alkavaan ompelusyksyyn!